SK oli oivallisesti 5.4.24 lehdessään sijoittanut kaksi tärkeää artikkelia samalle aukeamalle. Toinen artikkeli käsitteli uutta nettikiusaamisen muotoa, joka leviää nuorten parissa, ja toinen käsitteli myötäelämisen tarttumista ihmiseltä toiselle.

Empatian eli myötäelämisen taidon on sanottu olevan ihmisillä usein pysyvä piirre ja siihen vaikuttaa perimä. Se on kuitenkin opittavissa oleva taito siinä missä muutkin. Mikään käyttäytymisen muutokseen liittyvä tekijä ei ole niin voimakas kuin esimerkki. Ei siis ole yhdentekevää, millaista esimerkkiä me näytämme kanssaihmisille ihan kaikkialla missä liikumme ja vaikutamme.

Tunnetaitoja ja empatian voimaa valitettavasti välillä vähätellään ja näitä asioita saatetaan pitää huuhaa-juttuina. Tämä näkyy erityisesti joidenkin ihmisten asenteissa. Kuitenkin moni niin paikallinen, kansallinen kuin kansainvälinenkin konflikti olisi väistettävissä, jos me ihmiset osaisimme asettua paremmin toisen asemaan. 

Voisimmeko käynnistää sosiaalisessa mediassa ja elävässä elämässä sellaisen villityksen, joka kannustaa pahan toteuttamisen sijaan hyvään? Haluan heittää somepallon nuorille, jotka voisivat toteuttaa tällaisia hyvän teon -videoklippejä TikTokissa – siellähän ne tämän päivän ilmiöt synnytetään ja levitetään. Ottakaa koppia! 

 

Hanna Raitakari, kaupunginvaltuutettu